Photobucket

Kevään tullen Andrean saattoi nähdä taas useaan kertaan päivässä huolehtimassa rakkaista kasveistaan. Varsin pian puutarha alkoikin taas kukoistaa.

Photobucket

Keväällä vietettiin myös Lucan syntymäpäivää, kun poika varttui lapsesta teini-ikään. Tietotavoitteisen Lucan elämäntoiveena on saavuttaa seikkailu-uran huippu. Poika pitää erityisesti juhla-asuista ja muokatuista hiuksista, eikä voi sietää uima-asuja.

Photobucket

Kotipihassa olevan lammen antimista sai kevään mittaan nauttia koko perhe. Opiskelun ohella veljekset viihtyivät lammen rannalla kartuttamassa saalistaan. Kalansaaliin ohella kevään mittaan myös poikien stipendisaalis karttui ja oli aika ajatella yliopistoon lähtöä.

Photobucket

Myös Lalli nautti kalastuksesta eläkepäivinään, mutta aina ei saalis ollut ihan toivotunlainen... No, kyllä sitä kalaakin onneksi saatiin saappaiden ohella.

Photobucket

Vihdoinkin odotettu päivä on täällä! Syksyn tullen Luca ja Milo pakkasivat vähäisen omaisuutensa ja kovalla työllä ansaitut stipendirahat mukaansa ja suuntasivat kohti yliopistoa.

Photobucket

Stipendirahojen turvin pojat vuokrasivat pienen omakotitalon kampusalueelta, osoitteesta Kanervakatu 4. Talo oli vaatimaton, eikä pojilla ollut varaa kaikkiin toivomiinsa mukavuuksiin, mutta kyllä siitä koti saatiin aikaiseksi.

Photobucket

Yliopistolla talvi oli poikkeuksellisen kylmä ja usein talosta sai kävellä tielle polviaan myöten lumessa. Pojat kuitenkin kävivät ahkerasti luennoilla eikä aikaakaan, kun molemmat olivat valinneet pääaineekseen matematiikan.

Photobucket

Kampusalueelta löytyi myös uusia ystäviä. Lucaa viehätti varsinkin opiskelijaystävä Tytti Mertaniemi, joka viihtyi poikien talolla useampaankin kertaan.

Photobucket

Jääkaappi kumisi välillä tyhjyyttään, mutta stipendirahojen avulla pojat pärjäsivät kuitenkin varsin hyvin. Kauppareissuilla viihdyttiin usein pidempäänkin, pitihän molempien ajatella jo tässä vaiheessa suvun tulevaisuutta ja etsiä sopivia morsianehdokkaita.

Photobucket

Yliopistokatu 40:n vaateliikkeessä Minka Keränen saikin Milon huomion osakseen Lucan hoidellessa ruokaostoksia. Milo viihtyi naisen kanssa jutulla pidempäänkin, mutta tuskin tästä ystävyyttä kummempaa syntyy. Vaikka eihän sitä koskaan tiedä...

Photobucket

Lucalla sen sijaan oli naisrintamalla enemmänkin onnea. Kun Tytti oli aikansa vieraillut talossa, päätti Luca pyytää tyttöä treffeille. Hyvinhän ne treffit sujuivatkin... Liekö tässä tuleva rouva Montgomery?

Photobucket

Lucan ja Tytin suhde jatkui treffien jälkeen varsin hyvissä merkeissä. Luca lahjoi rakastaan pienillä paketeilla varsin usein ja Tytti elätteli jo toiveita tulevasta.

Photobucket

Ei Milollakaan ihan huonosti mennyt. Eräänä päivänä vaalea Daniela Santala seurasi poikaa kampukselta kotiin ja pari viihtyikin yhdessä useamman tunnin. Toki tämä oli vasta tutustumisasteella, mutta eihän sitä koskaan tiedä...

Photobucket

No, tiesihän sen. Milo uskaltautui pyytämään Danielaa treffeille ja sai vihdoin kokea ensisuudelmansa tämän kanssa. Treffit sujuivat paremmin kuin hyvin ja tästä eteenpäin Daniela olikin varsin usein nähty vieras poikien talolla.

Photobucket

Mitä mitä mitä? Tytti ei sitten loppujen lopuksi ollutkaan ihan Lucan mieleen, sillä yhtäkkiä poika pelehti porealtaassa ystävänsä Jeppe Vilkon kanssa. Jos tämä suhde jatkuu, ei ainakaan perijästä ole epäselvyyksiä...

Photobucket

Vihdoi nelivuotinen koulu oli ohi! Luca valmistui magna cum laude approbatur -arvosanalla ja Milo sai upeasti suoritetusta opiskelustaan laudaturin.

Photobucket

Yliopiston jälkeen oli aika alkaa suunnitella tulevaisuutta oikein urakalla. Luca suuntasi seikkailu-uralle...

Photobucket

...ja Milo opetusalalle.

Photobucket

Milo palasi kampusalueelta kotitaloonsa, mutta Luca halusi muuttaa heti omilleen. Varsin pian Luca löysikin pienen omakotitalon lapsuudenkotinsa läheltä ja kantoi omaisuutensa taloon.

Photobucket

Tytti oli Lucan osalta mennen talven lumia, sillä miltei heti muuttonsa jälkeen mies kutsui Jepen kylään ja samalla pyysi miestä asumaan kanssaan. Tietysti tämä suostui ja näin nuoripari sai aloittaa yhteisen elämänsä.

Photobucket

Perijän taakan harteilleen saanut Milo haki ahkerasti töitä opetusalalta, ja vihdoin uurastus palkittiin. Mies palkattiin heti yliopistolle lehtoriksi.

Photobucket

Koska aikaa ei elämässä ole hukattavaksi, päätti Milo kutsua yliopistoaikaisen tyttöystävänsä Danielan kylään. Kun Andrea ja Lalli olivat osoittaneet hyväksyvänsä miniäehdokkaan, Milo polvistui tyttönsä eteen ja heitti ilmaan kosinnan. Daniela suostui tulevaksi rouva Montgomeryksi ja sai kimaltelevan timanttisormuksen nimetöntään koristamaan. Samana iltana Daniela muutti taloon ja toi mukanaan 16 000 simoleonin varat. Perhetavoitteisen Danielan elämäntoiveena on saada 6 lastenlasta. Horoskoopiltaan Daniela on rapu ja hänen luonnepisteensä ovat 6/3/6/4/6. Danielan mieltymyksiin kuuluvat alusvaatteet ja meikki, inhokkina kilot.

Photobucket

Koska sekä Andrea että Lalli odottivat jo kovasti lastenlapsia perheeseen, päättivät Daniela ja Milo yrittää jälkikasvua heti. Daniela oli valmis kotiäidiksi, jotta Milo saisi rauhassa keskittyä uraansa. Miten käy, joko talossa taas pian kuullaan pienten jalkojen tepsutusta?