Milon elämä oli alusta asti melkolailla mallillaan, sillä hoivaajia pienellä pojalla riitti. Isoäiti Isabel jaksoi keskellä yötäkin nousta sängystä helliäkseen itkevää Miloa, jotta vanhemmat saivat nukkua.
Myös lehtori omaksui isovanhemman roolin varsin nopeasti ja pian Milo-vauvasta tulikin isoisän lellikki.
Isovanhempien huolehtiessa Milosta Andrea ja Lalli saivat jatkaa työssäkäyntiä eikä lastenhoitajakaan tarvinnut heti palkata talouteen. Andrea menestyikin urallaan varsin hyvin - Karhuryhmän johtajasta ei ollut kuin pari askelta elämäntoiveen toteutumiseen.
Aina, kun töiltä ehtivät, myös Andrea ja Lalli hellivät perheen pienokaista. "Mitä ihmettä tuo äiti taas pelleilee?" taisi Milo ajatella köllötellessään isoäidin sylissä.
Eipä aikaakaan, kun vauva-ajat jäivät taa ja oli aika puhaltaa Milon ensimmäisen synttärikakun kynttilät. Andrea oli ikävä kyllä töissä tämän onnellisen tapahtuman aikana, joten Isabel-mummo sai auttaa Miloa puhallusoperaatiossa.
"Kylläpäs tämä poika painaa," lehtori ajatteli kannatellessan taaperoksi kasvanutta Miloa käsivarsillaan.
Heti taaperoiän alkuun Milolla alkoi ankarat treenit niin kävelyn kuin puhumisen ja potalla istumisenkin osalta. Kaikki aikuiset osallistuivat Milon kouluttamiseen aina kun suinkin ehtivät.
"Isi, isi! Minä osaan käydä potalla ihan itse!" Milo riemuitsikin varsin pian. Ja oi mitkä riemunkiljahdukset Milo saikin osakseen vanhemmilta.
"Vaari, katso! Minä kävelenkin jo!" Ikuisen platinamielialan saavuttanut lehtori oli varsinainen kouluttaja Milolle, sillä hän oli ainut, joka uskalsi milloin tahansa keittää pojalle mahtimaitoa. Ja kyllä siitä hyötyä olikin, sillä Milo oppi jo taaperoaikanaan monia taitoja.
Päivän paras hetki! Andrea teki pitkää päivää töissä karhuryhmän johtajana eikä ehtinyt kotiin ennen kuin oli jo Milon aika mennä yöunille. Milo ikävöi äitiään joka päivä ja päivän paras hetki olikin, kun äiti tuli töistä kylvettämään poikaa.
Aina se lapsuus ei kuitenkaan ollut niin kovin onnellinen. Yhtäkkiä kesken iltatoimien taloon saapui kutsumaton vieras. Isabel oli elänyt pitkän ja hyvän elämän ja nyt oli hänen aikansa siirtyä tuonpuoleiseen.
Andrea suri äitinsä poismenoa valtavasti, mutta onneksi Milon halaus tuntui pelastavan päivän kuin päivän.
Kuolema saapuu harvoin yksin... Vain pari päivää Isabelin lähdön jälkeen tuo mustanpuhuva herra keskeytti lehtorin simoleoninkeruun yläkerrassa. Niinpä lehtori pakkasi matkalaukkunsa, sai käteensä sateenvarjolla koristellun drinkin ja katosi tästä maailmasta hulatyttöjen tanssin rytmissä. Onnellisen elämän elänyt aviopari haudattiin vierekkäin talon pihaan puutarhan perälle.
Samana iltana kun lehtorin oli aika nousta taivaaseen, oli Milon aika kasvaa taaperosta lapseksi. Syntymäpäiväjuhlia ei kuitenkaan Milolle jaksanut kukaan järjestää, hautajaisissa oli ihan tarpeeksi. Ihan mukiinmenevä poika tuosta näyttää kasvavan...
Eipä Milo itsekään syntymäpäiväjuhlia kaivannut, sen verran kiintynyt poika oli isoisäänsä. Koko perhettä harmitti, ettei kumpikaan isovanhemmista ehtinyt nähdä pojan kasvavan.
Isovanhempien lähdettyä Andreasta tuli Milolle kaikki kaikessa. Joka päivä poika keskeytti askareensa ja leikkinsä äidin tullessa töistä kotiin. Halaus piristi jokaista päivää ja pienensi isovanhempien menetyksestä johtuvaa tuskaa.
Yhtäkkiä oli Milosta kasvanut jo niin iso poika, että kaupungin keltainen koulubussi pysähtyi taas Montgomeryjen talon eteen aamuisin. Reippain askelin Milo lähti kouluun ja kaikkien onneksi viihtyikin siellä hyvin.
Milon ensimmäisenä koulupäivänä myös Andrea koki jotain uutta. Kesken aamupalan nainen juoksi kiireellä vessaan ja teki lähempää tuttavuutta herra Pöntön kanssa. "Voiko olla totta?" Andrea ajatteli. Ja tottahan se oli, Milolle oli tulossa pikkusisko tai -veli.
"Äiti! Äiti! Mä sain kympin kokeesta!" Milo hehkutti varsin usein koulusta tullessaan. Opiskelua tämä poika ei todellakaan karttanut, taitopisteitäkin sateli lähes päivittäin.
Andrean raskausaika hurahti ohi miltei huomaamatta ja pian oltiinkin taas tutussa tilanteessa. Andrean tuskanhuudot kaikuivat läpi talon, kun uusin perheenjäsen teki tuloaan.
Onneksi olkoon Milo, sinulla on pikkuveli! Uusi tulokas kastettiin Luca Montgomeryksi. Taas päästiin perheessä aloittamaan vanha tuttu rumba vaippojen ja tuttipullojen kanssa, mutta tällä kertaa ilman isovanhempien apua. Saa nähdä, kuinka Andrea ja Lalli tästä selviävät...
Kommentit